Orkesterin synnystä voi syyttää kahta herraa: pasunisti Eero Rämöä ja Harjulan kansanopiston rehtori Eero Toukosta. Ensimmäinen kun painosti jälkimmäistä perustamaan opistoonsa big band-piirin. Tämä totteli.

Syksyllä 1984 kokoontui ensimmäinen soittajajoukko Niemen päiväkodin päiväkerhohuoneeseen. Opettaja Martti Peipon suureksi helpotukseksi tämä soittajisto muistutti kokoonpanoltaan suuresti big bandiä, joten lähtökohta terveelle toiminnalle oli olemassa.

Ensimmäinen talvi soiteltiin perusohjelmistoa; Basie-traditioon pohjautuvia painoarreja ja totuteltiin soittokunnista poikkeaviin fraseerausajatuksiin. Aina harjoituksen alussa piti kantaa soittimet, telineet ym. soittotilaan pannuhuoneen säilytystilasta ja treenien lopussa palauttaa sinne. Näihin operaatioihin kului noin kolmasosa käytettävissä olevasta ajasta. Kyllä rassasi. Ensimmäinen esiintyminen oli sitten tietysti opiston kevätjuhla toukokuussa -85.

Noin vuoden soittelun jälkeen orksteri oli toiminnastaan niin rohkaistunut, että uskalsi ottaa nimekseen kotikaupungin nimeä kantavan Lahti Big Bandin. Se asetti hieman paineita; nimittäin tämän jälkeen ei yleisön tarvitsisi enää arvailla mistäpäin lavalla turivat tumpelot ovat kotoisin.

Parin vuoden ikäinen orkesteri sai solistikseen paikallisen blues-taiteijilijan Pentti "Baby Boy" Varhaman. Sovitukset rakennettiin itse mittatilaustyönä ja samaan aikaan alkoi ohjelmistoon tulla myös omaa tuotantoa.

Vihdoinkin !!! Syksyllä 1986 löytyi lopulta kaupungin keskustasta harjoitustila, jolla ei ollut muita käyttäjiä. Ihanaa! Kaikki nuotti- ja muut telineet pystyi jättämään paikoilleen, mistä ne taas löytyivät seuraavan harjoituksen aluksi. Ihmeellistä. Kuinka ollakaan, orkesterin taso nousi muutamassa kuukaudessa ainakin viisi pykälää. Ohjelmisto koostui edelleenkin Basie-tyylisestä materiaalista.

Vuonna 1989 järjesti Lahti Big Band ry ensimmäisen Lahden Jazz Tori-tapahtuman. Kaupunkilaisten kauhistelusta huolimatta pystytettiin keskustaan teltta, jossa soitettiin jazzia ja myytiin mm. olutta. Kauheaa! Tämä jo tuolloin yhdeksänpäiväinen tapahtuma (jossa muuten LBB on työllistänyt kotimaisia big bandejä antaen näille esiintymistilaisuuksien lisäksi karkean arvion mukaan yhteensä noin 500 000 FIM toim. huom.) on sittemmin uusittu vuosittain. Teltta vaan kasvaa...

Pikku hiljaa alkoi ohjelmistoon tunkea vanhempaa musiikkia. Kappale kappaleelta alkoi mapista löytyä enemmän hittejä sellaisilta vanhoilta tekijöiltä, kuten Glenn Miller, Benny Goodman, Tommy Dorsey, Artie Shaw... Tätä materiaalia tuli kopioitua levyiltä ja nuotistosta alkoi löytyä vähitellen tosi autenttista ja harvinaista materiaalia. Orkesterille teetettiin uudet esiintymisasut, jotka jostakin kumman syystä kopioitiin Goodmanin orkesterin valokuvasta vuodelta 1935. Swing alkoi kiinnostaa.

1930-luvulla artikuloitiin melko omituisesti oman aikamme perspektiivistä tuijottaen. Moisen tyylin tekeminen vaatisi uhrauksia kaikilta, harrastelijoina kun on vaikea hallita useampia tyylejä suvereenisti. Yhdessäkin meinaa olla liikaa. Niinpä yhteisesti pienen pähkäilyjakson päätteeksi päätimme uhrautua ja ottaa 1930-40 lukujen taitteen valkoisten orkesterien soittaman swingin orkesterin tavoitteeksi ja tyyliksi, koska meillä tuntui olevan siihen paljon edellytyksiä ( tai ainakin ne vaatteet).

Ruokahalu kasvaa syödessä. Niin kävi tässäkin. Nimittäin ei aluksi tullut edes kuviteltua kuinka swing vie mukanaan aina vain enemmän kohti alkuperäisiä arvoja ja käytäntöjä. Orkesteri on nyt esikuvien mukaisesti akustinen. Nuotistoa on kartutettu ja onneksi kotipaikkakunnalta on löytynyt tyyliin sopivia laulajia: herra Antti Muukkonen alkoi laulaa LBB:ssä 1995 ja neiti Elina Kivirinne (nyk. Pakkanen) 1996. Sittemmin on ryhmään 1940-luvun alun tyyliin liittynyt pieni lauluryhmä.

Komppikitarana on Gibson L-7 vuodelta 1940 ja rumpusettinä aito Slingerland "Radio King" 1940-luvun alusta. Sellainen, jolla soittivat mm. Buddy Rich, Gene Krupa ja muut aikakauden kovat jätkät! Keikkatilanteessa käytämme esikuvien tapaan vain yhtä mikrofonia; etupäässä laulun vahvistamiseen. Kaikin puolin on tavoitteena rakentaa orkesterin esiintymisestä mahdollisimman aito kokonaisuus.

Keikkailtukin on keskimäärin 20 -25 soittoa vuodessa. Etupäässä kotimaassa, joskin etäisimmät soittomme on kuultu Japanissa ja Yhdysvalloissa. Myös Eurooppaa on tullut hieman rampattua.

Martti Peippo